Joulunjälkeinen siivo: DONE

Joulut on juhlittu ja mä olen ainakin riisunut kotimme kokonaan joulukoristeista. Pihakuusessa on vielä valot luomassa jonkinmoista tunnelmaa tuonne niin synkkään talvikeliin. Oli pakko heivata jo vanhemmiltani saadut muoviset "jäälyhdyt" varaston perukoille. Näyttivät niin huvittavilta vihreällä nurmella...

Tämä joulu oli kuiten moni edeltäjänsä. Perinteisesti olen aina hankkinut kotiimme torilta kuusen, koristellut sen ja ostanut pikkuisen kinkun neilikoineen. Olen kuvannut kaikki nämä perinteisen joulumme edelleen perinteenä pysyneet asiat miehelleni. Jos hän ei voi juhlia joulua kotonamme hän pääsee edes kuvien kautta lähemmäksi minua ja osaksi tätä kaikkea. Monen mielestä voi tuntua tyhmältä poseerata tonttulakissaan joulukuusen juurella, mutta se on miehelleni tärkeää. Ja on se kyllä minullekkin!

Jouluaaton perhetapaaminen sujui hienosti ja eihän sitä ilman kyyneliä selvitty. Ikävä on kova, mutta tiedän, että näemme taas pian! Ruhtinaaliset 2,5 tuntia yhteistä aikaa olivat tämän vuoden paras joululahja. Koskaan ei ole perhetapaamiset onnistuneet kyseiselle päivälle, joten olen hyvin mielissäni. Surusta ja ikävästä huolimatta sisälläni valtaa täysi rauhan tyysija. On hyvä olla, rakastettu olo.

Riihimäeltä suuntasin vanhempieni ja sukulaisteni luo availemaan paketteja, nauttimaan jouluruokaa ja nauttimaan jouluisesta tunnelmasta. Myöhemmin illalla kävimme veisaamassa myös parit virret iltakirkossa, joulun kunniaksi. En ole itse mitenkään kovin aktiivinen kirkossa kävijä, mutta jouluna siitä on tullut perinne. Aivan kuten haudalla käynti jouluaamuna.

Pahoittelen teille hieman sitä, että postausintoni on ollut hieman kateissa tässä viimepäivinä. Olen päättänyt jättää kirjoittamisen hautumaan ja odottamaan hetkeä kun on oikeasti jotain sanottavaa. Monesti olen aloittanut, mutta sitten jättänyt asian kesken kun oikeita sanoja ei ole löytynyt. Olen myös saanut osakseni jos jonkinmoista ihmetystä erilaisilla foorumeilla, jossa henkilöllisyyttäni on arvuuteltu monelta eri kantilta. Teille kaikille epäilijöille voin kertoa, että en ole Johanssonin vaimo, enkä myöskään Tyrnävän perheen äiti. Olen 29-vuotias vaimo Uudeltamaalta.

Pyydän myös, että vaikka mahdollisuus nimettömään kommentointiin ja mielipiteen ilmaisuus on, asiat pidettäisiin silti rajoissansa. Nimettömyys ei silti oikeuta loukkamaan toisen kunniaa, joten pyydän jatkossa ainakin täällä blogini puolella siistimään sanoja edes hieman. Olen tottunut siihen, että suhdettani mieheen kyseenalaistetaan jatkuvasti ja mietitään sen mahdollisuutta. Olen myös monia pyytänyt miettimään asiaa täysin tavallisena kaukosuhteena, missä mies on vaikka rauhaturvaajana ulkomailla? Muuttaako se asiaa jotenkin tuplasti pahemmaksi, että mieheni olinpaikka on sotatantereen sijasta vankila? Muuttaako se suhteemme mahdollisuuksia jollaintapaa huonompaan suuntaan? Ja rakkaat ystävät, tekeekö se minusta oikeasti yhteiskunnan syöpäläisen, että rakastan miestäni oli hän mikä oli?