Kysymyspostauksen purku

Miten sinä itse jakselet?
Kiitos hyvin! Uusi vuosi uudet kujeet ja 2012 näyttää numeroina paljon paremmalta kuin 2011... Yleisesti ottaen siis hienosti menee. Olen tottunnut elämään tilanteeseeni, selviämään arjesta yksin ja vuosien saatossa minusta on tullut päivä päivältä vahvempi. Miestäni ei ole kuitenkaan viety minulta kokonaan pois hän on edelleen elossa, osa minua ja vaikka tunteidemme ilmaisua hankaloitta pari muuria, se on silti mahdollista. Siihen tottuu, että emme näe usein ja yhteydenpitomme on rajallista. Se ei kuitenkaan tarkoita silti sitä, ettenkö unelmoisi paremmasta huomisesta. Välillä on hyviä päiviä ja välillä itkulle ei tule loppua. Tavallista elämää oli mies rinnallani tai ei :-)

Voisiko lähipiirisi tukea sinua paremmin tässä vaikeassa tilanteessa?
En uskon, heidän tukensa on aina ollut 110% ja, vaikka tapahtuisi mitä tietäisin heidän seisovan aina takanani. He ovat olleet turvani ja tukeni alusta lähtien, eivätkä missään vaiheessa ole kääntäneet takkia, edes J:lle.

Miten sait kuulla miehesi teoista ja mitä päässäsi vilisi sen jälkeen?
Häneltä itseltänsä. Tottakai mielessäni vilisi, vaikka mitä tapahtumista. Lähinnä epätieto teki minut hulluksi, koska mieheni oli tutkintavankeudessa 21 päivää ja informaatio minun suuntaani oli hyvin olematonta! Asioita ei yksinkertaisesti kerrottu tai puhuttu oikeilla nimillä. Kun sain tietää henkirikoksista olin tottakai pettynyt, enkä hyväksy hänen tekojansa oli niiden lähtökohdat sitten millaiset tahansa. Hän on kuitenkin mieheni teoistaan huolimatta.

Pelkäätkö ikinä omasta tai lastesi puolesta? joko miehen tai jonkun hullun vainoajan takia.
Mieheni puolesta pelkäsin ja pelkään edelleen. Itseni puolesta en ja lapsia meille ei ole siunaantunut vielä. Kyllä meillä on kotona esimerkiksi kunnon turvajärjestelmät panssari-ikkunoita myöten... Kuulostaa hyvin jenkki meiningiltä, mutta taloa rakentaessa halusimme tuon kaiken ihan varkauksienkin varalta.

Mitä mieltä olet miehesi saamasta tuomiosta? pidätkö riittävänä/liiallisena, koetko sen hyvittävän hänen tekonsa yms...
Koen, että tuomion jossainmäärin turhan rajuksi ja tottakai vaimona toivoisin hänen pääsevän avotaloon mahdollisimman pian. En kuitenkaan kiellä mieheni tekoja ja ymmärrän, että virheistä pitää maksaa. Maksun määrästä vain voi olla montaa erimieltä...

Mitä lapsille on kierrottu? Oletteko sanoneet suoraan, että isä on murhannut kaksi ihmistä?
Meille ei ole siunaantunut lapsia, mutta mikäli olisi, tottakai kertoisin heille iästä riippuen siitä missä isä on. Lapset varmasti tapaisivat myös isää.

Hei, onko sinulle mahdollista lähettää sähköpostia? En löytänyt osoitetta mistään tai sitten olen sokea. Kiitos :)
Sähköpostia voi lähettää osoitteeseen vanginmorsian@gmail.com

Minkälainen olet itse? Palan halusta tietää millainen nainen tekstin takana on...
Olen tavallinen suomalainen nainen, tavallisilla suomalaisilla piirteillä ja elämän arvoilla. Perhe on minulle kaikki kaikessa ja teen sen eteen mitä vaaditaan.
Olen itsenäinen ja aina tottunut tekemään töitä maallisen mammonan eteen, mikään ei ilmesty tyhjästä. Olen ollut nuori kun olemme tutustuneet J:n kanssa ja hän on minulle se ensimmäinen kunnollinen parisuhde.

Kuvaile miehesi ulkonäköä?
Hän pitkä, iso mies. Paljon tatuointeja, kalju/siili tukka ja kuten minulla- tavalliset suomalaiset piirteet sinisistä silmistä vaaleaan tukkaan. Hän on aina ollut urheilullinen ja nostellut painoja päivästä toiseen.

Jos hän istuu henkirikoksista onko kyseessä tappo, murha?
Tappo.

Kuuluuko mies johonkin jengiin? Tatuoinnit vaan luovat mulle jotenkin sen oudon fiiliksen siitä...
Hän on jäsen yhdessä suomalaisessa moottoripyöräjengissä. Jengiasioista emme keskustele kotona. Minun oli parempi olla tietämätön niiden suhteen.
Tatuoinnit eivät kuitenkaan kuvasta jengitaustaa millään tavalla, vaan ovat vain taiteenmuoto.

Missä tilanteessa näette toisenne vapautumisen jälkeen?
Näen toisemme jatkavan siihen mihin jäimme. On paljon asioita mitä meillä on kokematta, tekemättä ja palan halusta kokea ne kaikesta huolimatta. Tulevaisuudessa haluan ehdottomasti myös lapsia. En koe, että hänen vankilatausta vaikuttaisi elämäämme vankilan jälkeen millään tavalla.

Millaiset häät olivat?
Unelmahääni. Vihkiminen tapahtui kotipaikkakuntani kirkossa, hääjuhlat juhlittiin isolla porukalla Vanajan linnassa ja juhlat jatkuivat pitkälle aamuyöhön, joissa mekin olimme tottakai mukana. Hääyö vietettiin siis vasta seuraavana päivänä lämpimän auringon alla ulkomailla. Häät olivat siis juuri sellaiset kun olen aina toivonut, jokaista yksityiskohtaa myöten.

Mikä olet koulutukseltasi?
Tradenomi.

Entä miehesi?
Automekaanikko

Tuliko sinulle yllätyksenä miehesi tekemät henkirikokset? Olisitko ennen tapahtunutta voinut kuvitella, että tällaista tulisi joskus tapahtumaan? Onko miehelläsi rikostaustaa aiemmin?
Aikaisempaa rikostaustaa on, mutta ei mitään vakavaa. Henkirikokset tulivat yllätyksenä, mutta jollaintavalla minulla oli pieni aavistus, että jotain tapahtuisi niin karulta kun se korviinne kuulostaakin...

Miten ihmiset ovat suhtautuneet sinuun, kun ovat kuulleet miehesi olevan vankilassa tai tehneen henkirikoksen? Miten jaksoit silloin, kun asia tuli julki (ymmärsin, että asia on ollut julkinen ja varmasti esim. kotipaikkakuntanne ihmiset tietävät tapauksen), miltä sinusta tuntui liikkua vaikkapa kaupassa? Tulivatko ihmiset kommentoimaan jotain?
Suhtauminen on ollut aika kaksijakoista. Ystäväni eivät ole kuitenkaan koskaan kääntäneet selkäänsä ja se on minulle se tärkeintä. Paikkakunnalla kyllä tiedettiin kenestä oli kyse kun mediassa asiasta uutisoitiin ja kyllä sitä kauppajonossa sai niitä halventavia katseista ja jonoa vaihdettiin silloin tällöin. Aika kuitenkin parantaa haavat ja tällähetkellä saan elää varsin rauhaisaa elämää ilman ulkopuolisten paineita. Tosin voi toki olla, että suhtaudun itsekin eritavalla asiaan ja pistän asiat täysin eritavalla merkille. Silloin sitä ehkä oli niin herkkä ulkopuolisille ärsykkeille, mitä sitä nykyisin on...

Oliko oman elämän jatkaminen vaikeaa tapahtuneen jälkeen? (työ/opiskelu/harrastukset..)
Kyllä mä töistä jouduin ottamaan hetkeksi vapaata, jotta sain asiat kuntoon. Pienen loman jälkeen arkeen oli kyllä yllättävän helppo palata ja kyllä mä tiesin myös sen, että surkuttelu ei vain auta. Jaloilleen oli päästävä ja toimeen oli tultava! Harrastukset ja muut tottakai jäivät hetkeksi, mutta elämäni tasaantui yllättävän äkkiä.

Miten usein saatte perhetapaamisia? Miten usein muuten teillä on mahdollista olla yhteydessä toisiinne? Milloin saitte ensimmäisen kerran tavata toisenne miehesi kanssa vankituomion alkamisesta?
Kirjeiden välityksellä ollaan yhteydessä päivittäin. Vankilassa on tietyt ajat milloin puhelimen käyttö on mahdollista ja mieheni soittaa minulle muutaman kerran viikossa, välillä useammin välillä harvemmin. Perhetapaamisia saamme noin kerran kuukauteen ja ne pitää anoa etukäteet. Ne eivät ole siis itsestään selvyyksiä ja ole automaattisesti aina tiettyinä päivinä.
Mieheni oli tutkintavankeudessa 21 päivää, jolloin emme nähneet tosiamme. Vankilaan päästyä saimme tapaamisen kuitenkin yllättävän pian ja mikäli en väärin muista niin heti seuraavana viikonloppuna, tosin pleksin toiselta puolelta.

Miltä sinusta tuntuu, että joudut odottamaan miehesi vapautumista vuosikaudet? Mistä saat voimaa? Millaista uskot elämänne olevan sitten kun mies vapautuu?
Tottakai on kurjaa, etten voi jakaa arkielämääni mieheni kanssa. Herätä samasta sängystä, jakaa surut juuri silloin kun on tarve jne. Olen kuitenkin tottunut elämään sen kanssa, että en näe miestäni usein. Siihen tottuu niinkuin aikaisemmin jo mainitsin ja se ei tunnu enään niin pahalta kun vaikkapa pari vuotta sitten. Saan voimaa mieheltäni, perheeltäni, ystäviltäni- tukiverkostoltani. Ilman heitä kaikki olisi varmasti paljon hankalampaa...
Millaiseksi elämämme näen vankilan jälkeen, kts vastaus ylempää.


Kiitos kaikille kysymyksistä!